Kaksi miljoonaa kotitaloutta kanavan katselussa

Airi Lammassaari evankelioi rohkeasti. Kuva: J4E-mediatiimi

   – Sitten minä kysyin siltä pojalta, että haluatko sinä antaa elämäsi Jeesukselle. Tähän poika vastasi, että kyllä, kertoo Airi Lammassaari Ruotsin Kinnasta.

Huhtikuun Öppna Kanalenin ohjelmassa Airi Lammassaaren elämän kertomuksen lisäksi Rauli Lehtonen kertoo Signaali sydämiin osuudessa suomensukuisten kansojen tämänhetkisestä tilanteesta. Haastattelijana Reija Tauppila.

Tapaamme myös Amandan, jonka vaikuttava todistus Jeesuksen löytymisestä tulee kohti.

  – Parikymppisenä koin ensimmäisen kriisin elämässäni. Tunsin, että olin ulkopuolinen omassa elämässäni. Ajattelen jälkikäteen, että se oli jo Jumalan kutsua mulle.

  –  Tuli pakottava tarve tehdä radikaaleja suunnanmuutoksia senhetkisessä elämäntilanteessani. Muutin toiselle puolelle Suomea ja aloin opiskella koulussa, johon en alun perin ollut edes hakenut. Se oli hengellisen heräämisen ja sisäisen eheytymisen aikaa, Amanda kertoo.

Södertäljeläisen Mika Halkolan sanoissa on lohtua ja elämän uudelleen arviointia.

  – Vaikka elämä olisi meren syvyyksissä pohjamudissa, Jumala haluaa nostaa sieltä ylös, että lopulta elämämme olisi suloinen tuoksu Jumalan kunniaksi, Mika Halkola puhuu.

Ohjelman tuottaja Timo Pellinen kertoo, että on hieman vaikea arvioida, kuinka paljon on suomalaisia talouksia on kanavan katselun piirissä.

Timo Pellinen ja Rauli Lehtonen. Kuva: J4E-mediatiimi

  – Sellaiseen arvioon voidaan päästä, että ensimmäisen sukupolven suomalaisten määrä olisi 150.000 Ruotsissa. Sen lisäksi Ruotsissa on vielä toisen ja kolmannen sukupolven suomalaisia, joista osa vielä käyttää suomea kotikielenään, Timo Pellinen toteaa.

Ohjelmat lähetetään maanantaisin klo 20-21 (Ruotsin aikaa). Kuukauden ensimmäinen on ensilähetys ja seuraavat uusintoja. Tämän kertaisen ohjelman juontaa Helena Pulkkinen.

Kanava toimiin yhdistysperiaatteella, jonka voit löytää seuraavilta kanavapaikoilta: Tele2 (kanalplats 450), Telia (kanalplats 500), Sappa (kanalplats 20), Canal digital och Telenor (kanalplats 299).

Kanava on nähtävissä myös netissä: https://oksplay.solidtango.com/live/live Huomioikaa, että vaikka kanavan (öppna kanalenin) kaikki ohjelmat näkyvät yllä olevasta linkistä ympäri vuorokauden, niin em. suomenkieliset ohjelmat voi katsoa vain maanantaisin klo 20:00-21:00 Ruotsin aikaa, eli klo 21:00-22:00 Suomen aikaa. Tervetuloa katselemaan ohjelmia!

Teksti ja kuvat: J4E-mediatiimi

Ohjelmien tuottaja: Göteborgin Suomalainen Helluntaiseurakunta

Vastaava tuottaja:    Timo Pellinen

Vastaava julkaisija:  Matti Pärssinen

Föregående

Mordvalainen urheilija nousi NHL:n historialliseksi maalikuninkaaksi

2 kommentarer

  1. Raimo Itkonen

    Tukholman alueella moni ei kuuntele radio-ohjelmia, mutta katsoo mielellään TV: n ”Öppna Kanalen” hengellisiä lähetyksiä.
    Olisikin hyvä saada vaikka (RS) Ruotsinsuomalainen lehteen myös Öppna Kanalen hengelliset ohjelmat listattuna.
    TV Finland, YLE1 ja YLE2 ohjelmat ovat jo lehden listoilla Ruotsin SVT1, SVT2 ja TV4 lisäksi.
    Toivotaan myös, että netti-ohjelmien ja radio-ohjelmien seuraaminen lisääntyy ympäri maata.

    • Rauli Lehtonen

      Kiitos Raimo todella hyvästä ehdotuksesta. Välitän tämän tiedön näin eteenpäin Timo Pelliselle ja Göteborgin suomalaiselle helluntaiseurakunnalle.
      Viime aikoina olen saanut erityisen paljon hyvää palautetta näistä TV-ohjelmista. Suuri kiitos Göteborgin helluntaiseurakunnalle, sekä Södertäljen ja Bålstan seurakunnille, jotka yhdessä Jesus4Eurasian kanssa ovat kantaneet myös taloudellista vastuuta ohjelmien lähetyskuluista.
      Näin voimme laajentaa Jumalan valtakunnan rajoja myös noin 770 000 potentiaalisen katselijan pariin, joilla on juuret Suomessa.

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras.

Denna webbplats använder Akismet för att minska skräppost. Lär dig om hur din kommentarsdata bearbetas.

Copyright Rauli Lehtonen 2019–

sv_SESwedish