Osoitammeko kiitollisuutta Ukrainalle? (Näkökulma, Ristin Voitto 21/3 2025)

Herätys leviää Ukrainassa. Kuva: Rauli Lehtonen

Viime viikot ovat aiheuttaneet suurta ristivetoa maailman poliittisella areenalla. Monet lausunnot ovat olleet vaikeasti tulkittavissa. Välillä herää jopa epäilys, josko media on sekoittanut USA:n ja Venäjän johtajien kannanottoja keskenään ja …

Maaliskuun alussa Ukrainan presidentti sai valkoisen talon neuvotteluissa kuulla väittämän, ettei hän olisi osoittanut riittävästi kiitollisuutta USA:ta kohtaan. Lausahdus loukkasi syvästi sekä Ukrainan johtajaa, että koko sen kansaa.

Myös Puolan legendaarinen Lech Walesa, joka taisteli lähes koko Itä-Euroopan ateistista ja kommunistista valtakoneistoa vastaan 1980-luvulla, reagoi keskusteluun. Hän ja 39 aikaisempaa Puolan poliittista vankia totesivat Facebookissa Volodymyr Zelenskyille välitetyt lausunnot varsin loukkaavina, koska ukrainalaiset ovat maksaneet omalla verellään korkean hinnan Euroopan puolesta.

UNHCR:n mukaan yli 8 miljoonaa ukrainalaista on joutunut jättämään isänmaansa. Sadat tuhannet ovat menettäneet kotinsa, omaisensa. Monia on pahoinpidelty, kidutettu, raiskattu. Jäljelle jääneet elävät usein pitkiä jaksoja ilman ruokaa, sähköä – kylmässä värjöttäen.

Monet ovat jättäneet kotinsa, toiset ovat jääneet ihan yksin – unohduksiin. Kuva: R. Lehtonen

Kristittyjenkin tilanne on hyvin vaikea: 600 kirkkoa on Maailman helluntailiikkeen uskonnonvapauskomitean mukaan ollut hyökkäysten kohteena, niistä 70 helluntaikirkkoa, 50 baptistien rukoushuonetta on suljettu. 26 helluntaisaarnaajaa on tapettu tai kuollut sodan yhteydessä. Monet ovat työskennelleet määrätietoisesti myös kristillisten arvojen puolesta. Olemme kiitollisuuden velassa kaikille, jotka ovat vuodattaneet verta, hikeä ja kyyneleitä.

Ukrainan uskonnollinen neuvosto, joka edustaa 90 prosenttia maan uskovista, lähetti ennen sotaa delegaation EU:hun vedoten Raamatun arvojen puolesta, koskien abortteja, miehen ja naisen välistä avioliittoa ym. Pitäisikö meidänkin toimia aktiivisemmin kristillisten arvojen puolesta? Tulisiko vielä enemmän tukea ukrainalaisia ja kiittää heitä siitä mitä ovat edestämme tehneet?

Joskus olen kuullut, että pakolaistenkin tulisi osoittaa enemmän kiitollisuutta kaikesta siitä mitä ovat saaneet … ja voihan se olla niin …

Ajattelen kuitenkin Jeesuksen sanoja: Minkä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä, sen olette tehneet minulle (Matt 25:40).

Helsingissä järjestettiin hiljattain Viron ja Suomen ukrainalaisten yhteinen konferenssi.

Ukrainan helluntaiunionin ulkomaanosaston johtaja Yuri Kulakevitsh kertoi hiljattain, että Ukrainan uskovat vastustavat Venäjän ateistisen hallinnon paluuta Eurooppaan, ettei kristittyjen vainot jälleen palaisi. He haluavat antaa kaikkensa, jotta Jumalan valtakunnan rajat laajenisivat.

Ukrainan jumalanpalveluksissa käy piispa Mihail Panotshkon mukaan nyt enemmän väkeä kuin koskaan aikaisemmin. Helluntaikirkot ovat sodan aikana istuttaneet yli 50 uutta seurakuntaa. Pakolaisten kautta on perustettu 40 uutta seurakuntaa Puolaan, 20 Espanjaan, samoin Ranskaan ja Saksaan. Ottakaamme ukrainalaiset vastaan kirkkoihimme rakkaudella. Osoitetaan kiitollisuutta kaikille heille, jotka ovat maksaneet korkean hinnan meidän mantereemme puolesta.

Rauli Lehtonen

Artikkeli on ensin julkaistu Ristin Voitossa 21/3 2025, niin sanotulla Näkökulma-palstalla. Ristin Voitto seuraa tarkoin Ukrainan ja lähetystyön tapahtumia maailmalla – suosittelen lämpimästi! Voit tilata itsellesi lehden osoitteesta: www.ristinvoitto.fi Napsauta sitten otsikkoa ASIAKASPALVELUT, niin löydät edeulliset hinnat.

Jos haluat tukea Ukrainan työtämme, voit antaa lahjoituksen alla oleviin tilinumeroihin:

Lahjoitukset Ruotsista: Mottagare: Jesus4Eurasia
• Bankgiro: 5861-2417
• Swish: 123-092 04 88 Märk gåvan: Ukraina

Lahjoitukset Suomesta ja muista maista: Vastaanottaja: Jesus4Eurasia
• Pankkitilinumero: IBAN: SE20 8000 0803 2500 4002 4234 BIC/SWIFT: SWEDSESS Viite: Ukraina

Föregående

Merkillinen profetia ajallemme

2 kommentarer

  1. Vesa-Pekka Lanne

    Hyvä kirjoitus. Kiitos Rauli🙏

  2. Raimo Itkonen

    Onko kumminkin niin, että pitkittyneen valtataistelun ja kalliin sodan seurauksena suuret päättäjät ovat valmiita uhraamaan Ukrainan, jotta heillä itsellään olisi mahdollisuus elää omien talousoppiensa mukaan rauhallisempaa kasvunaikaa.
    Ukraina on puolustautunut suurin uhrauksin Venäjän tuholaissotaa vastaan koko Euroopan puskurina ja näitä uhrauksia ei pidä itsekkäällä nihkeydellä väheksyä, vaan apua ja tukea tulee antaa, niin ettei Venäjä innostu riehumaan lisää ja laajemmalla alueella. Antakaamme Kaikkivaltiaan käsiin tämäkin asia.

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras.

Denna webbplats använder Akismet för att minska skräppost. Lär dig om hur din kommentarsdata bearbetas.

Copyright Rauli Lehtonen 2019–

sv_SESwedish