Väkijoukko yritti hiljentää Palestiina-mielenosoitusta tutkinutta toimittajaa

Mielenilmaisut ovat lisääntyneet, sekä Pohjoismaissa, että Israelissa. Kuva: H. Berg

Ruotsin suurin päivälehti Expressen kirjoittaa tänään pääkirjoituksessaan, miten noin 50 mielenosoittajaa odotti toimittaja Inas Hamdania hänen kotinsa ulkopuolella Malmössä. Mitä hän oli tehnyt? Miksi uhkakuvat kasvavat mediaihmisten ympärille, jotka uskaltavat olla kriittisiä Hamassin ja Hizbollahin terrori-iskuja kohtaan?

Onneksi Sydsvenskanin aikaisemmin palkittu reportteri ei ollut kotona, kun vihamielinen väkijoukko ilmaantui hänen kotinsa ulkopuolelle. Inas Hamdanin edellisen päivän lehdessä julkaistu tutkiva artikkeli oli suututtanut mielenosoittajat ja pannut heidät liikkeelle. Hän oli nimittäin verrannut aikaisempien Malmössä järjestettyjen palestiinalaisystävällisten mielenosoitusten arabian- ja ruotsinkielisiä iskulauseita ja todennut eron niiden välillä olevan suuren ja jopa väkivaltaisen.

Ruotsinkielisissä mielenosoituksissa huutokuorot ovat vaatineet ”tulitaukoa”, kun taas arabiankieliset ovat vaatineet tukea terroristeille ja sodan jatkamiselle! Mukana olleet ruotsalaiset, eivät kielimuurin takia ole päässeet toteamaan, että samoissa kulkueissa arabiankieliset ylistyskuorot ovat iskulauseillaan antaneet tukensa Hamassille ja Hizbollahille.

Arabiankieliset tietolähteet eivät ole vääristäneet uutisia pelkästään Pohjoismaista, vaan myös Israelista. Kuva: T. Tikkasen yksityinen arkisto

On varsin merkillistä, että mielenosoittajat olivat vihoissaan toimittaja Hamdanin paljastuksista Hänhän oli vain kirjoittanut mitä arabiankieliset huutavat megafoneihin Malmössä ja kuinka heidän viestinsä erosi ruotsalaisten iskulauseista. Eihän mielenilmaisun viesteissä pitäisi olla kenellekään mitään salattavaa …

Viha johtuu ilmeisesti siitä, että monet palestiinalaisia tukevat ryhmät ovat systematisoineet viestintänsä niin, että ruotsinkielisille ja englanninkielisille kohdistetaan erilainen ”totuus” kuin arabiankielisille. Hamdan on Expressenin mukaan aikaisemmin myös paljastanut, miten mediajättiläinen Al Jazeerakin jatkuvasti levittää salaliittoteorioita Ruotsin oloista väittäen muun muassa, että maamme viranomaiset ottavat huostaansa muslimien lapsia ja antaa heitä homopareille – mikä ei sekään pidä paikkaansa.

Minusta meidän on erityisen tärkeätä huomioida, miten arabiankieliset tietolähteet jatkuvasti suodattavat uutisia Lähi-idästä ja antavat varsin vääristynyttä tietoa myös meidän tietolähteillemme, esimerkiksi Israelin ja Gazan tapahtumista. Näin jopa monet kristityt jättävät huomioimatta, miten käsityksemme vääristyy kiihtyvän mediasodan yhteydessä.

Rauli Lehtonen

Huomioikaa myös Israelpäivien puhe Venäjän ja Ukrainan juutalaisten tilanteesta. Se pidettiin Ylistarossa heinäkuun alussa. Se julkaistiin runsas viikko sitten. Katso edellinen blogi!

RL/Jesus4Eurasia

Föregående

Vainotaanko Venäjällä juutalaisia? (Katsaus kansan historiaan ja nykypäivään Venäjällä ja Ukrainassa)

Nästa

Lähetyskonferenssi 12-14/8 Gräfsnäsissä – ettei yksikään hukkuisi

9 kommentarer

  1. Leena El Rafie

    Koska ymmärrän arabiaa , voin todistaa, että tekstien sisältö on hyvinkin erilainen riippuen kuulijoiden ja lukijoiden kielitaustasta. Kielitaidottomat eivät ollenkaan tiedä, mitä heille syötetään.

    • Rauli Lehtonen

      Kiitos Leena El Rafie asiantuntevasta kommentistasi! Oli ensiarvoisen tärkeätä saada arabian kieltä tuntevan arvio tähän citeeraamaani artikkeliin. Se antaa tuohon Expressenin juttuun vielä entisestään lisää painoarvoa.

      Jatketaan rukousta kaikkien Lähi-idän kansojen puolesta, että he tulisivat tuntemaan Vapahtajamme. Nyt tarvitaan rauhan ruhtinasta aivan erityisesti.

  2. Vesa Kultalahti

    Kiito jälleen Rauli raportista,taas näemme kuinka sielunvihollinen yrittää mustamaalata kristittyjä kaikella valheen voimalla,käyttäen mediaa hyväkseen ja mielellään kielellä jota ei kaikki ymmärrä.

  3. Raimo Itkonen

    Länsimaisten reporttereiden ja uutistoimistojen tulee olla rehellisesti ajan tasalla itse, eikä syöttää eteenpäin heille valmiiksi kirjoitettuja valeuutisia, propagandaa ja provosoitia muka faktoina ja todellisina uutisina.
    Esim. Arabikevään mellakoiden aikana länsireporttereita ei päästetty paikan päälle haastattelemaan ja toteamaan itse tilanteiden kehitystä, vaan he saivat ”tyytyä” välittämään eteen päin heille valmiiksi kirjoitettuja uutisia.
    Israelin suhteen toimitaan samalla tavoin, totuutta asioista ei päästetä esille, vaan länsimaihin syötetään Israelin vastaista valeuutisointia ja propagandaa. Juutalaisvihaa kylvetään kaikilla valheen keinoilla.

  4. Rauli Lehtonen

    Osuit Raimo taas asian ytimeen – ja samalla kun luemme niin sanottuja objektiivisia uutisiamme, kuvittelemme että juuri meidän maamme media on se neutraalein. Näin ei todellakaan ole. Jos joku tutkii asioita syvemmältä, tai jos hän liikkuu ”mielipidekäytävän” ulkopuolelle, niin hänen kimppuunsa heti käydään …

  5. Teuvo Tikkanen

    Kiitos Rauli!
    Hamas voitti palestiinalaisten vaalit tammikuussa 2006 . Hamasin päänismisteri ehdokkaaksi noussut Ismeal Haniyeh surmattiin viime yönä (30.8.) Teheranissa. Fatah ja Hamas selvittävät vaalien jälleen sotilaallisesta ja Hamas otti Gazan alueen haltuunsa. Fatah johto siirtyi Ramalahiin ja vaalitappiostaan huolimatta säilytti Palestiinalais-hallinnon johtoaseman, joka tunnustettu myös kansainvälisesti.
    Hamas on terrorijärjestö, jonka tavoitteena on hävittää kaikki juutalaiset ja ottaa nykyinen Israelin valtio kokonaan hallintaansa. Sen se on osoittanut viimeisen kahdeksan vuoden aikana hallitessaan Gazaa ja pommittamalla Israelia v.2007 lähtien. Lokakuun 7 päivänä 2023 Hamasin brutaali hyökkäys Israeliin todisti Hamasin todelliset kasvot ja sen tavoitteet Israeliin nähden.
    Inas Hamdanin kannanotto Ruotsissa kertoi totuuden Hamasin tavoitteista jatkaa sotaa Israelia vastaan. Ruotsin valtion asenne Israelia kohtaan on ollut nihkeä. Ruotsi tunnisti vuonna 2014 Palestiinalaisvaltion ensimmäisten Euroopan valtioiden joukosta. Palestiina nimistä valtioita ei kuitenkaan ole koskaan ei ole ollut olemassa!
    Meidän tehtävämme on rukoilla Israelin puolesta ja rukoilla että rauha palaisi Israeliin! Samoin Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan saadaan loppumaan. Ukrainan tulee saada säilyttää itsenäisyytensä ja rauha Venäjän kanssa tulee solmia Ukrainan ehdoilla.!

  6. Teuvo Tikkanen

    KORJAUS EDELLISEEN KOMENNETTIIN

    Hamasin pääministeri ehdokkaaksi noussut vuonna 2006 Ismeal Haniyeh surmattiin viime yönä 30.7.-24 Teheranissa. Haniyeh pidettiin Hamasin johtajana näihin päiviin asti.
    Hänen salamurhansa aiheuttaa valitettavasti uusia mellakoita ympäri Eurooppaa…

  7. Torsten Sandell

    Kiitos kirjoituksesta! Usein lähi-idän poliitikot sanovat omalle väelle puheissaan jotain aivan muuta kun mitä he kertovat länsimaailman lehdistölle.

  8. Tuomo Kursu

    Kiitos Rauli.

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras.

Denna webbplats använder Akismet för att minska skräppost. Lär dig hur din kommentardata bearbetas.

Copyright Rauli Lehtonen 2019–

sv_SESwedish