Mitä jos Venäjä voittaakin sodan?

Media on pitkään ylistänyt Ukrainan armeijan taistelutahtoa ja onhan Zelenskyin sotilaat puolustaneet maataan sankarillisesti suurta ylivoimaa vastaan. Venäjän rajat ovat kuitenkin sodan alettua siirtyneet kartoilla lännemmäksi, vaikka suuri osa Länsi-Eurooppaa on tukenut ukrainalaisia joukkoja. Heikkoina hetkinä tulee joskus vaistomaisesti ajateltua: Mitä jos Venäjän sittenkin voittaa sodan? Kuinka se vaikuttaisi Euroopan tulevaisuuteen?

Kielteisestä otsikosta huolimatta en tahdo pitää artikkeliani profeetallisena. Itse asiassa en vajavaisena ihmisenä edes usko, että blogini teksti tulee toteutumaan. Haluan vain näpytellä kirjaimia pitkään riviin ja yrittää luoda rukousintoa ja hahmotella vakavuutta ajatusmaailmaamme kertomalla jotain siitä, mikä meitä voisi odottaa, ellei Ukraina voittaisikaan sotaa – voi tuota kammottavan pelottavaa ajatusta. Toivon sen kuitenkin terästävän ponnistelujamme Ukrainan kärsivän kansan puolesta.

Haluaisin jokaisen meistä vakavoituvan ja suhtautuvan ihan tosissaan mantereemme pelottaviin uhkakuviin ja haasteisiin. Ellemme nyt etsi Jumalan kasvoja ja anna Hänelle mahdollisuutta ilmestyä, ellemme tutki itseämme ja puhdistaudu, edessämme voi olla apokalyptiset tapahtumasarjat. Ne voivat johdatella meitä kaltevaa pintaa pitkin – kiihtyvää vauhtia – kohti sekasortoa.

Olemmeko ”pesseet vaatteemme Karitsan puhdistavalla verellä”? Muistammehan kuinka Mestarimme kertoi siitä, miten ”kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan ja että nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin … sen tähden että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useampien rakkaus …” (Matt. 24).

Venäjän presidentin suunnitelma

Venäjän presidentti ja maan hallitus eivät ole salailleet sitä, että he ovat ottaneet päämääräkseen asettaa ennalleen Neuvostoliiton imperiumin ja sen entiset rajat. Vanhemmat meistä muistavat, että niiden sisälle kuuluivat sekä Valko-Venäjä, Ukraina, Moldova, Balttia, että Keski-Aasian ja Kaukasian entiset neuvostotasavallat. Nyt niiden itsenäisyys on pitkässä juoksussa uhattuna, varsinkin jos Venäjä voittaa …

Jopa Venäjän imperiumin ajan valtiot kuten Puola ja Suomi kuuluvat nationalististen slavofiilien ajattelemien rajojen piiriin. Samat lähteet väittävät Itä-Ukrainan, Baltian ja Moldovan venäläisten elävän akuutin kansanmurhan uhan alla. ”Läntisten demokratioiden vaikutuksen alla olevat kansalaiset syrjivät, vainoavat ja vihaavat venäläisiä”. Sen vuoksi maan johto kiirehti heitä auttamaan – ennen kuin idän joukkoviestimien väittämä Lännen hyökkäys pystyttiin estämään ”erikoisella sotilasoperaatiolla”.

Ortodoksikirkon sodan teologiaa

Nationalistisen ideologian mukaan Venäjän ortodoksista (lue: oikeaoppista) uskoa uhkaa myös EU:n ja muiden länsimaiden sosiaaliliberaaliset aatteet sukupuolineutraaleista avioliitoista, aborteista, sekä vihreän liikkeen ja LBTQ-ideologian ns. hullutuksista. Ortodoksikirkko on heidän mielestään ainoa jäljelle jääneen oikeaoppisen uskonnon tae ja turva, joka vielä pidättää lopunajan antikristuksen ilmestymistä.

”Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää” (2 Tess. 2: 6-7). Tähän jakeeseen perustuu paljolti Venäjän kirkon patriarkka Kirillin teologiset ajatukset, joiden pohjalta sodalle on luotu uskonnolliset kehykset. ”Venäjän kirkko on se joka vielä estää antikristuksen ilmestymisen”.

Myös Raamatusta löydetään motiivit sille, miksi koko kansan pitää olla valmis tukemaan liikekannallepanoa. Johannes 15:13: ”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäviensä puolesta”.

Yleisen mielipiteen mukaan sekä Venäjän, että Länsi-Euroopan evankeliset kristityt ovat uskovia, jotka ovat poikenneet oikeasta opista – kauaksi totuudesta. He ovat liittoutuneet maallistuneen vihollisen Yhdysvaltojen, EU:n ja NATO:n kanssa samaan rintamaan. Siksi Venäjän baptistit, helluntailaiset, luterilaiset ja karismaatikot ovat joutuneet viranomaisten diskriminoinnin kohteeksi. Jos Ukraina häviäisi sodan, silloin koko maan evankelinen liike voi joutua taas kokemaan vaikeita vainon aikoja. Myös Baltian maiden kristittyjen tilanne saattaisi silloin huonontua.

Uhkakuvat lisääntyisivät myös Suomessa, Ruotsissa ja ehkä Norjassakin, jos Venäjä voittaisi sodan. NATO:n uhkaama revanssi nimittäin lisäisi Venäjän turvavyöhykkeen ja puskurialueiden välttämättömyyttä – vähän samalla tavalla, kun Josef Stalin ennen toisen maailman sodan syttymistä piti välttämättömänä Karjalan miehittämistä, jotta Leningradin alue olisi tullut turvatuksi. Tästä syystä myös Baltian maiden itsenäisyys joutuisi Ukrainan miehittämisen jälkeen entistäkin uhatumpaan asemaan. Viron, Latvian ja Liettuan poliittiset johtajat ovat tämän jo tiedostaneet. Skandinavian poliittisilla johtajilla tilannearvio on historian saatossa kuitenkin usein ailahdellut.

Ukrainan uskonnonvapaus on viime vuosina ollut esimerkkinä jopa Euroopan muille maille lainsäädäntönsä puolesta. Evankelisten kirkkojen toiminnalla on myös käytännössä ollut samat oikeudet kuin katolisilla ja ortodokseilla. Donetskin ja Luhanskin jouduttua Venäjän miehityksen alle, uskonnonvapaus on kuitenkin dramaattisesti heikentynyt Itä- ja Etelä Ukrainassa. Toistakymmentä uskovaa arvioidaan kärsineen marttyyrikuoleman, satoja on kidutettu ja tuhansia uhkailtu. Yli 400 kirkkoa ja rukoushuonetta on pommitettu maan tasalle, suljettu, takavarikoitu tai otettu muuhun käyttöön.

On aivan selvää, että jos Ukraina joutuisi Venäjän vallan alle, silloin evankelisten seurakuntien ja kristittyjen tilanne vaikeutuisi ja saattaisi joutua jopa vastaavaan tilanteeseen kuin Neuvostoliiton vaikeana aikakautena. Itä-Ukrainasta on vuoden aikana kyyditetty satoja kristittyjä Venäjälle. Syytä on olettaa, että vuoden 1943 ja 1945 järjestetyt tuhansien Viron, Latvian, Liettuan ja Ukrainan kristittyjen pakkokyyditykset Siperiaan saattaisivat toistua, jos valta Ukrainassa vaihtuisi. Tätä mahdollisuutta ei voi ainakaan sulkea pois.

… mutta herätys laajenee ja leviää

Meidän tulee myös huomioida, että Neuvostoliiton historian synkimpinäkin vuosina monissa tasavalloissa elettiin herätyksen aikaa, jolloin ihmiset etsivät Jumalan kasvoja. Jopa vankileirien saaristossa, maanalaisissa seurakunnissa ja viranomaisten kontrolloimissa kirkoissa seurakunta kasvoi. Uskon että sodan aikana alkanut voimallinen herätys Ukrainassa tulee jatkumaan ja saavuttamaan tuhansia ja taas tuhansia etsiviä ihmisiä ja jopa leviämään eri puolille entisen Neuvostoliiton tasavaltoja.

Tätä eivät vainot voi estää, koska idän kristityt ovat jo aikaisemmin osoittaneet uskollisuutensa kärsimyksistä ja vainoista huolimatta. Se että he ovat valmiit maksamaan uskostansa hinnan takaa herätykselle alustan, joka voi olla ponnahduslautana Jumalan valtakunnan rajojen laajentumiselle. Suurimmat hengelliset herätykset on aikaisemminkin kylvetty uskovien kyynelillä ja verellä. Tämä laki pätee vielä meidän päivinämme.

Ukrainan uskovien mottona on edelleen se, että ”joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu ja saa omakseen elämän kruunun”. Tätä antaumuksellisuutta mekin Lännen kristittyinä tulemme ilmeisesti vielä tarvitsemaan. Olemmeko valmiit antamaan jäljellä olevat vuotemme hänelle ja elämään Raamatun opettamalla tavalla, suosimatta syntiä? Vastauksemme saattaa ratkaista saammeko tulevaisuudessa vielä kokea voimallisia herätyksen aikoja.

Rauli Lehtonen