Floridan lähetyskoulussa – ettei yksikään hukkuisi

Avainmedian uusi iskulause – ettei yksikään hukkuisi – on täällä Floridassa syöpynyt syvälle mieleeni. Ensin pohdiskelin kuka lienee tuon ilmaisun keksinyt: Voiko Suomen ehkä pioneerihenkisimmän lähetysjärjestön tiedotusosastolla syntyä näin osuvia ilmaisuja? Onneksi ajoissa hoksasin, että lause onkin kotoisin ihan muualta. Sanathan ovat suoraan Pyhä kirjan sivuilta kopioitua tekstiä ja sehän ei siitä huononnu.

Viime viikon aikana olen opettanut Floridan Jacksonvillessä 71. lähetyskandidaattia, jotka ovat tulleet eri puolilta Yhdysvaltoja seurakunnan kuuluisaan lähetysraamattukouluun. Koti-ikävän kanssa painiskellessani tulee mieleen ajatus: Minkä tähden oikeastaan olen täällä? Miksi opetan nuoria ihmisiä lähtemään kotoansa jonnekin muualle? Minkä vuoksi valmistelen myöhään yöhön oppituntien lunttilappuja? Miksen lähde neljän kilometrin päässä olevalle suuren meren uimarannalle paistattelemaan aurinkoa, kun lämpömittari näyttää 28 Celsius-astetta – helmikuussa? Minkä tähden? Miksi? Sitten yhtä äkkiä muistan: Ettei yksikään hukkuisi! Taidan sittenkin olla Avainmedian ja Raamatun miehiä.

Lähetysraamattukoulun perustaja, Vitali Bondarenko, muutti pari vuotta sitten taivaaseen vuosia kestäneen sairautensa runtelemana. Vuonna 2000 hän oli muuttanut Ukrainan Belaja Tserkovista Amerikkaan lähetystyön palo sydämessään. Poikansa kanssa hän oli perustanut seurakunnan ja sittemmin myös lähetysraamattukoulun. Parhaimmillaan koulun tiloissa on vuosittain opiskellut toistasataa lähetystyön kandidaattia.

Muistan kun hänen kanssaan sain yhteisen vastuun Venäjän ensimmäisessä Lausanneliikkeen konferenssissa vuonna 1991. Moskovan olympiakeskuksen Izmailovo-kompleksin tiloihin oli saapunut 4000 saarnaajaa ja lähetysjohtajaa eri puolilta Venäjää, sekä kymmenistä muista maailman eri valtioista.

Verenpainelukemani olivat huipussaan, kun yhdessä lähdimme johtamaan konferenssin lähetyskanavaa. Miten uskalsimme vastata tähän suureen haasteeseen myönteisesti? Epäilin kovin riittäisivätkö venäjän- ja englanninkielen taitoni. Pohdiskelin myös miksi tuhannet Herran palvelijat olivat matkustaneet pitkiä matkoja tullakseen Venäjän pääkaupunkiin? Vasta nyt ymmärrän kaiken selvemmin: Ettei yksikään hukkuisi!

Moskovassa sain silloin tutustua Tshitan alueella, Siperiassa, pioneerityötä tekevään Ruvim Voloshiniin, joka nykyään toimii Tshetsheniassa, Ensimmäistä kertaa tapasin Vladimir Ranautenoon, joka oli yksi ensimmäisistä tshuktshi-kansan parista uskoon tulleista. Muistan hyvin myös Kirgisian johtavan baptistipiispa Sizovin, jonka hengen pelasti Suomessa painettu kovakantinen Testamentti. Se ”sattui” vain olemaan hänen rintataskussaan, kun roistot yrittivät kadulla lyödä puukon hänen sydämeensä!

Parhaiten muistan kuitenkin Vitali Bondarenkon. Kun kävelen koulun käytäviä ja näen erityisen kuvakokoelman hänen menneestä elämästään, mielessäni soi edelleen jotkut hänen lausahduksensa. Hänen hätänsä hukkuvista ihmisistä heijastuu edelleen sielussani – ikään kuin välähdyksenä, tai hätähuutona johon kukaan ei tunnu vastaavan. Muistan hänen lempeät silmänsä, jotka heijastivat syvää rakkautta erikoisesti kaikkia kadotukseen matkalla olevia kohtaan.

Kun seison koulun pihalla upeita rakennuksia katsellen, ymmärrän paremmin miten ihmisten uurastukset ja hyvät teot saattavat jäädä siunauksina pitkäksi ajaksi vaikuttamaan. Aivan kuin ne hakattaisiin kiveen, muistuttamaan urotöistä jälkipolville. Joskus ne jäävät näkyviin niin, että muut vielä pitkään voivat niitä tarkkailla ja jopa ihaillen ihmetellä.

Ennen kuin Vitali ylennettiin, hän ehti istuttaa näkynsä lähetystyöstä pojalleen Bogdan Bondarenkolle, joka myös oli aloittamassa Slaavilaista lähetysraamattukoulua täällä Jacksonvillessä vuonna 2004. Kohta heidän Floridaan muuttonsa jälkeen isä Vitali istutti 22 jäsenen kanssa Living Stream-nimisen seurakunnan, jossa nyt on 700 jäsentä. Bogdan kertoo koulun erikoisista alkuvaiheista:

– 41 oppilasta oli ilmoittautunut lähetysraamattukoulun ensimmäiselle kurssille, vaikka meillä ei ollut omaa kirkkoa, eikä myöskään minkäänlaisia tiloja koulua varten. Yksikään amerikkalainen seurakunta ei uskonut siihen, että slaavilaisina kristittyinä pystyisimme toteuttamaan visioni lähetyskoulusta.

– Koulun piti alkaa eräänä maanantaina. Edellisen viikon torstaina ei ollut vielä tietoa tiloista ja oppilaita oli tulossa eri puolilta Yhdysvaltoja. Koulun toimisto oli autossani, jossa istuin ja hoidin kaikki työasiat, koska asuimme alivuokralaisina erään toisen perheen kotona. Seurakunnalla ei ollut varoja. Elimme täysin uskon varassa, kertoo Bogdan Bondarenko.

Neljä päivää ennen koulun alkua eräs Jacksonvillen seurakunnista lupasi heille luokkahuoneen. Avajaisten jälkeen tuntematon mies nimeltä Tom, astui yllättäen vuokratiloihin. Hän jätti pöydälle kirjekuoren ja poistuu salaperäisenä koulusta, eikä sen jälkeen enää koskaan palannut. Vieläkään Bogdan ei tiedä kuka tämä mies oli. Kirjekuoresta löytyi 5000 Amerikan dollaria! Tämä uhri ratkaisi koulun taloudelliset ongelmat hetkessä.

Elämäni aikana olen opettanut noin 150:ssä eri lähetysraamattukoulussa. Milloinkaan en kuitenkaan ole kokenut sellaista lähetystyön sykettä kuin täällä Jacksonvillessä. Parin kuukauden kuluttua oppilaat lähtevät Nepaliin, Tansaniaan, Keniaan, Hondurasiin, Ukrainaan, Thaimaahan, Jordaniaan, Kuubaan ja Amerikan intiaaniheimojen pariin voittamaan sieluja – ettei yksikään hukkuisi.

Oppituntien aikana rukous on välillä niin antaumuksellista, että katto tuntuu nousevan ilmaan. Parhaassa iässänsä olevat, elämänsä uhranneet nuoret ovat antaneet koko elämänsä Kristukselle. Monet puhuvat sekä virheetöntä venäjää että englantia. Jotkut osaavat myös espanjaa ja ranskaa. Mieleeni jää sellainen tunne, että he lähtevät voittamaan maailmaa! Iloitsen koko sydämestäni että saan olla tapahtumien silminnäkijänä – Herran ihmetekojen todistajana. Kaikki tämä luo sisimmässäni vahvaa uskon tunnetta. Telluksella on vielä toivoa.

Kun Bogdan Bondarenkon isä kuoli – ilmeisesti Tjernobylin ydinvoimalaonnettomuuden aiheuttamaan syöpään – hän jätti jälkeensä hengellisen vastuun, jota jälkipolvi nyt uskollisesti haluaa viedä eteenpäin. Meillekin on jätetty testamentti. Jokaisen kristityn tulisi viedä koko evankeliumi kaikille kansoille – ettei yksikään hukkuisi!

Rauli Lehtonen