Joulukuun suomalainen/ystävä – ikiliikkuja Reijo Blommendahl

Kun jurymme kokoontui valitsemaan joulukuun suomalaista, niin valinta tuntui loppujen lopuksi alkukankeuden jälkeen varsin helpolta. Kukaan juryn jäsenistä ei lähtenyt vastustamaan ehdotustani, kun kuulivat Reijon ja Blommendahlin veljeksien Keijon ja Uskon joulukuun Ruotsin menestyksekkäästä konserttiturneesta. Päätimme ajoittaa valintamme joulukuulle, koska löysimme Reijosta useita piirteitä, jotka muistuttivat Alaskassa tapaamaani joulupukkia. Fairbanksin pukki on se ihan oikea – suurempi ja kiltimpi kuin Rovaniemellä asuva. Joulukuussa tuli myös kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun pastori Blommendahl tuli Ruotsiin saarnaajaksi. Hiukan ennen Boråsiin muuttoa hän oli mennyt myös naimisiin, joten juhlaa on ollut tänä vuonna ja joulukuussa ihan kerrakseen.

Uskaltaisin väittää, että Blommendahlin Reijo on tuntemistani Suomen lähetyssaarnaajista ehkä iloisin ja pidetyin – ainakin Itä-Venäjällä. Jos lähtisit Moskovasta Trans-Siperian junamatkalle kohti Tyynen valtameren rantoja, voisit pysähtyä missä tahansa matkan varrella olevissa helluntaikirkoissa: Moskovassa, Permissä, Jekaterinburgissa, Omskissa, Novosibirskissä, Krasnojarskissa, Irkutskissa, Ulan Udessa, Habarovskissa tai Vladivostokissa, niin siellä hänet muistettaisiin, jotkut jopa sankarina.

Kun vuosien varrella olen matkustellut Siperiaa ristiin rastiin, olen usein joutunut venäläisten saarnaajien japanilaisten autojen kyytiin. Autot voi tunnistaa siitä, että ratti on oikealla puolella. Kyseltyäni miten Toyotat ovat sinne joutuneet, kuskini ovat ruvenneet kertomaan Japanissa ja Sahalinin saarella toimineesta suomalaisesta lähetyssaarnaajasta, joka helluntaiystävien kanssa järjesteli autoja kymmenittäin Japanista Venäjälle. Siellä ne edelleen palvelevat köyhiä Herran palvelijoita – vievät saarnaajia pisteestä A pisteeseen B. Suuret kiitokset siitä Japanin ja Sahalinin ”joulupukille” – lähetyssaarnaajien ihan oikealle prototyypille: Reijo Blommendahlille. Jos vielä tänäänkin sorvattaisiin nuoresta polvesta sellaisia idän ja lännen välisiä hybridejä – silloin maailma voitettaisiin Kristukselle meidän elinaikanamme!

Kun herra Blommendahl astuu huoneeseen, silloin ympärillä oleva turha liike pysähtyy. Huomio kiinnittyy hahmoon, josta loistaa ilo ja tyytyväisyys. Vaikka nuorempana sain Boråsin helluntaiseurakunnassa seurata Reijo-veljeä varsin läheltä, en muista hänen milloinkaan olleen murheellinen. Hänestä huokuu pursuava, hemmottelevaan riemuun johdatteleva atmosfääri, joka innoittaa kaikki saman katon alla yliluonnolliseen nosteeseen.

Jos Suomen helluntaiherätyksen pastoreista koottaisiin tähtiviisikko NHL:n kiekkoliigaan, siihen mahtuisivat Martti Kallionpään lisäksi ainakin Jarmo Makkonen (puolustukseen) ja Jouko Rajala keskikentälle pelin rakentajaksi (kuntonsa puolesta). Reijo Blommendahl ei viisikkoon mahtuisi, mutta hän olisi takuulla ”Tupu, Hupu ja Lupu-kolmikon” koutsina aivan ilmiömäinen. Voisitteko mielessänne kuvitella lähetyssaarnaaja Blommendahlia huutamassa kaukalon reunalta neuvoja Kallionpäälle, Makkoselle ja Rajalalle, kun pelataan Venäjän puna-armeijan taitureita vastaan?

Historiallinen hahmo
Vuonna 1998 Ruotsin Smoolannissa sain olla järjestämässä ensimmäistä Venäjän maanalaisen helluntailiikkeen ja rekisteröidyn helluntaiunionin johtajien ulkomaan tapaamista. Pari päivää olimme yhdessä rukoillen etsineet Herran kasvoja, kun Reijo Blommendahl viimeisenä päivänä ilmestyi yllättäen ”areenalle”. Hän toi terveisensä 15 maan osanottajalle Japanista ja Sahalinilta, lauloi pari japanilaista ja suomalaista laulua jykevällä äänellään. Silloin kaikki erottavat raja-aidat sortuivat. Ilo täytti salin ja sen jälkeen vain syleiltiin ja riemuittiin – slaavilaisia suunantoja sateli solkenaan meidänkin poskillemme!

Seuraavana päivänä Viebäckin kansankorkeakoulun konferenssissa rekisteröidyt ja rekisteröimättömät helluntaijohtajat viettivät ensimmäistä kertaa ehtoollista yhdessä – 60. vuoteen! Se oli hengellinen läpimurto, jota Stadin asematunnelin entinen kengänkiillottaja Blommendahl oli johdattelemassa, ehkä myös vaikuttamassa sen syntyyn ja sovintoon …

Mieleeni muistuu myös kun Calgaryn Maailman Helluntaikonferenssissa vuonna 2019 olin pitänyt puheeni maailman vainotuista kristityistä. Silloin muutamat tulivat luokseni rohkaisemaan ja esittämään kysymyksiä. Erikoisesti muistan yhden Japanin helluntailiikkeen johtajan. Mies jota en ollut koskaan tavannut lähestyi hymyillen ja sanoi puhtaalla suomen kielellä: Lähetysseurakunta, Reijo Blommendahl. Pian ymmärsin että pastori Blommendahl ja Helsingin lähetysseurakunta oli hänen elämässään näytellyt varsin tärkeätä roolia. Syleilimme, otimme valokuvia, hymyilimme. Toistimme yhdessä sanaa Blommendahl, lähetysseurakunta, Blommendahl … Siihen japanin kielen taitoni sitten tyrehtyikin.

En myöskään voi unohtaa, miten Reijo-veljeni noin 50 vuotta sitten rupesi kertomaan Boråsin helluntaiseurakunnan kokouksessa Venäjän vainotuista kristityistä. Olin silloin varsin nuori, mutta Pyhän Henki kosketti minua niin, että halusin jonain päivänä tulla ihan oikeaksi lähetyssaarnaajaksi Neuvostoliiton vähemmistökansojen pariin. Tahdoin kulkea idän uskovien rinnalla ja rohkaista heitä. Vähän niin kuin Jesus4Eurasian valitsema kuukauden suomalainen/ystävä niin monta kertaa on minua innoittanut elämäni vaikeina hetkinä.

Juryn lausunto:

Puhetaito: 5- (Hauskan rempseällä tyylillään hän voittaa kuulijoiden luottamuksen. Iloiset kasvot ja rehellinen hymy luo onnellisten ilmapiirin, joka tarttuu ja johdattelee kuulijat otteeseensa. Erityisen hyvä kertoja. Hänen puheensa on vakuuttavaa ja äänenkäyttö mahtipontista. Puhujana Reijo kuitenkin joskus innostuu niin, että unohtaa ajan kulun ja kuulijat saattavat ruveta epäilemään oman kellonsa tarkkuutta. Tästä miinusmerkki arvioon.)

Gastronomia ja ruokatottumukset: 3,5 (Monet ovat todistaneet pastori Blommendahlin pitävän hyvästä ruoasta ja mielellään valitsevan parhaan seuran sitä nauttiessaan. Harvat todistavat nähneensä hänet kotona ruokaa laittamassa – tämä vähentää arvosanaa. Hän syö lähes mitä vain. Varsinkin gyoza ja sushi kuuluvat kuitenkin hänen suosikkeihinsa. Kaikkiruokaisuudesta on ollut hyötyä varsinkin Siperiassa ja Sahalinilla, jossa ruokatottumukset ovat varsin erikoisia. Pisteen puolikkaan lisää se, että hän luo ilahduttavia hetkiä ruokailujen yhteydessä ja näin epäsuorasti parantaa nautittavan ruoan makua.)

Musiikki: 5 (Reijo on musiikin suhteen kaikkiruokainen ja osaa laulaa jopa puolihengellisiä säveliä kuten: Rakastan elämää tai Veteraanin iltahuutoa. Eniten hän on kuitenkin edukseen, kun hän saa laulaa hengellisten laulujen klassikoita, joita velipoika Usko säestää countrytyylisillä sooloillaan ja Keijo-veli melankolisilla trumpettiesityksillään. Jury yllättyi ensin antamistaan maksimipisteistä, mutta totesi tarkemmin analysoidessaan, etteivät entisen kengänkiillottajan lauluääni ja/tai musiikillinen taito ja karisma ole suinkaan huonontunut vuosien varrella.)

Isänmaallisuus: 3- (Juryn suurin pettymys, vaikkei Blommendahl Ruotsin vuosinaan koskaan salannut suomalaisuuttaan. Puheissaan hän nimittäin enimmäkseen puhuu Japanista ja Venäjästä, joskus jopa Kiinasta! Tämä luo epävarmuuden tunnetta kuulijoissa, varsinkin siirtosuomalaisten seuroissa. Herää epäilys siitä, kannattaisikohan veli Blommendahl Suomea esimerkiksi Nipponin miehiä tai entisen tsaarin vallan joukkuetta vastaan? Ihmettelemme myös sitä, että hän on ruvennut harrastamaan amerikkalaisten suosimaa golfia. Eikö salibandy tai suomalainen pesäpallo muka kelpaa pastorille? Jury antoi myös miinuspisteitä siitä, ettei pastori ole ottanut Kukkalaakso-nimeä omakseen. Se olisi sointunut paremmin suomalais-ugrilaisten korvissa, varsinkin Siperiassa, jossa lähetyssaarnaajan tulisi matkustaa ja rohkaista heimokansojamme.)

Pukeutuminen: 4- (Pastori Reijon pukeutuminen on korrektia varsinkin kokoustilanteissa ja jumalanpalveluksissa. Hänellä on aina useita kravatteja mukanaan, kun hän on pidemmillä kiertueilla, ja jos värit eivät sovi, niin hän lainailee muilta. Useimmiten solmioiden pituus riittää myös uudentyyppisiin solmuihin (lue: paksumpiinkin), mutta ei ihan aina. Hän sopeutuu hyvin paikallisiin pukeutumiskoodeihin, jopa slaavilaisessa ympäristössä. Hänen tulisi kuitenkin aina pakata matkoilleen omat ”simmarit”, jos vaikka Siperian seurakunnat tarjoaisivat hänelle avantouintia kampanjoiden yhteydessä. Koetaan nimittäin loukkaavana, jos tästä kieltäytyy. Saunominen ja uinti kun kuuluvat Itä-Venäjän traditioihin.)