Oletteko koskaan pysähtyneet terminaalissa, joka on palkittu maailman kodikkaimmaksi lentokentäksi? Missä se muuton sijaitsee? Mitä kieltä siellä enimmäkseen puhutaan? Mikä tekee sen, että ihmiset tuolla lentokentällä hissukseen vain hyssyttelevät leveä hymy huulillaan – stressi on ikään kuin karannut jonnekin. Kaikki ovat iloisen tyytyväisiä ja onnellisuuden aura säteilee heidän kasvoiltaan!
Kielteinen asia oli kuitenkin se, että piti kutsua puhelimella virkamies auttamaan, mikäli halusi saada transithallista tarkastuskortin seuraavaan lentoon. Silti kukaan ei ilmestynyt auttamaan. Mutta onko se oikeastaan mikään ongelma, kun ei edes tee mieli lähteä minnekään. On niin hienoa vain istua ja nauttia … Miksi pitäisi ollenkaan matkustaa jonnekin muualle, kun kaikki on niin leppoisaa?
Voitteko kuvitella pingispöytää Arlandan terminaali viidessä, jossa kiinalaiset pelaavat pöytätennistä ja jossa saan mahdollisuuden kääriä hihani ja haastaa heidät otteluun – jos vain haluaisin. Kieltäydyn kuitenkin, koska koen olevani kuntoni puolesta hiukan ”ruosteessa”. Enhän voi häväistä itseäni kymmenien selkäreppuja ja attachélaukkuja kantavieni ihmisten edessä. He huomaisivat nimittäin heti kehokielestäni, että tulen Ruotsista. Tappio olisi todella alentavaa koko kansalle. Ajattele nyt jos kokeneena pelaajana häviäisin erän pingiksessä, ja vielä Virossa – joka nyt ei ainakaan kuulu pöytätenniksen huippumaihin – ja vielä Tallinnan lentokentällä. Muuten, voisitko itse ajatella joskus pelaavasi siellä? Haastan sinut!
Terminaalissa voi myös nähdä ihmisten lukevan Fjodor Dostojevskia olohuonetta muistuttavassa tilassa. Sitä tulee ihan lyyriseksi kun ajattelee asian vakavuutta – vaikkei Dostojevskij ilmeisesti runoillut. Mutta terminaalissa istuessaan rupeaa runosuoni nykimään, kun näkee hyllyt täynnä kaunokirjallisuutta – ja jopa Garry Kasparovin elämäkerran. Käsin sidottuja, pinottuja, nidottuja kirjoja, laatukirjallisuutta, joka saisi helposti Ruotsin antikvariaattien omistajat vihreäksi kateudesta.
Kun katselen kokoelmia, tulen ajatelleeksi hyvää ystävääni: kirjasitoja Myggan Kallforsia Åtvidabergista. Tiedätte ehkä pastorin, joka on samanaikaisesti sekä Helluntai- että Equmeniakirkon johtaja – sama kaveri joka on tehnyt enemmän matkoja Baskiriaan ja Tatarstaniin 1800-luvulla muuttaneiden ruotsalaisten luokse, kuin kukaan muu Svean mamman maalta. Hänellä on suurempi yksityiskirjasto kuin kenelläkään muulla tuntemallani henkilöllä. Lähes joka ikinen tyhjä tila ja nurkka hänen kodissaan on täynnä kirjoja – jopa vessassa voi hänen luonaan lukea kaunokirjallisuutta. Tulee niin hyvä olo kaikkea tätä ajatellessa …
Juuri Myggan tulee mieleeni Tallinnan lentokentän lukusalissa, kun odottelen Kiovan Raamattuinstituutin rehtoria Serhei Manelyukia. Hänkin on puhujavieraana Virossa – ja Ylivainion ajan herätyksen juhlakonferenssissa, joka nyt viikonloppuna järjestetään Tallinnan Olevisten kirkossa. Mukana ovat myös Martti Kallionpää, Aino Yli-Vainio ja Niilo Närhi. Sydämessä ”jubileeraa”, kun saa kuulua tällaiseen kvartettiin. Juhlat alkavat jo tänään!
Lentokentältä löytyy myös lasten leikkipaikka, jota Hags-nimisen firman suunnittelijoiden pitäisi käydä katsomassa – tiedätte ehkä smoolantilaisen yrityksen, joka tuottaa liukumäkiä, keinuja ja kiipeilytelineitä. Ymmärrättekö muuten mistä puhun? Yritän kuvata Baltian kauneimman kaupungin lentokentän transithallia! Se on varmasti suurin lentokenttä maailman kaikista digitalisoidummassa maassa, mutta kuitenkin sopivan pieni ja kodikas. Sinne teidän pitäisi tulla.
Täältä voi lentää eksoottisiin paikkoihin kuten Kuressaareen, Kärdlaan, Zaragosaan (Aragoniaan), Iraklioniin … Yritä vaikkapa Tukholman Arlandalta, tai Kööpenhaminasta varata kassalta lippu näihin kohteisiin, niin kassaneiti näyttäisi varmastikin elävältä kysymysmerkiltä – luulisi sinua Ruotsin pakolaiseksi, joka haluaa muuttaa takaisin kotimaahansa.
Samalla kun olen kirjoittanut tätä blogia, olen kuunnellut pianomusiikkia, jota maailman kuuluisimmat klassiset säveltäjät ovat säveltäneet. Viro kuuluu nykyään maailman kuoromusiikin ja klassisen musiikin suurvaltoihin. Sukulaiskansamme järjesti kesällä suuret laulujuhlat, jotka kokosivat yli 150 000 laulajaa eri puolilta maailmaa. Ihmiset lauloivat tunnista toiseen Tallinnan laululavalla ja sitä ympäröivällä kentällä koko viikonlopun. Noin 20 000 laulajasta koostuva kuoro lauloi myös kristillisiä lauluja Jumalan kunniaksi. Minulle tapahtuma muodostui sanoin kuvaamattomaksi ylistyslauluksi Herrallemme. Ei tarvinnut korvatulppia, eikä ”dunk, dunk” luonut sisimmässä stressaavaa tunnetta, niin kuin nykyään yhä useammin saattaa käydä jopa kirkoissa. Jumala siunatkoon Viroa. Antakoon Jumala heidän musiikkinsa, heidän kodikkaan ilmapiirinsä ja ilonsa levitä ympäri koko maapalloamme – kaikkien kansojen riemuksi.
Rauli Lehtonen
Swedish
Sirpa Siltanen
Voisin mielläni käydä tuolla lentokentällä, tähän asti olen mennyt laivalla ja autolla. Tuosta musiikkitapahtumasta sen verran: Siellä oli myös Suomesta laulajia, taisi olla Mäntän kuoro ja heidän mukana ystäväni mies, joka kirjoitti jutun Mäntän lehteen tapahtumasta. Hän sanoi mm. että oli mahtavaa seisoa siinä keskellä kun kahden puolen kuorot lauloivat. Voin vain kuvitella sen tunteen.
Rauli Lehtonen
Yritetään Sirpa viiden vuoden päästä olla mukana, kun seuraavat laulujuhlat järjestetään Tallinnassa! Ne pitää kokea livenä paikan päällä, mikäli haluaa päästä oikein kunnolla hurmoksiin.
Rauli Lehtonen