Myrskyä ja ukkosta Amerikassa

Olin varannut hyvin aikaa lentokoneen vaihtoon New Yorkissa. Kun laskeuduin New Arkin lentokentälle, olin valvonut melkein 30 tuntia. Koin itseni todella väsyneeksi, kun meille ensin ilmoitettiin että lentoni Seattleen myöhästyy tunnin. Tuntia myöhemmin kovaäänisistä kerrottiin että lentomme oli ukonilman ja orkaanimyrskyn takia vallan peruttu. Kaikki joutuivat näin ollen uudelleen rekisteröimään jatkolentonsa ja etsimään seuraavaksi päiväksi uusia koneita. Minulle tämä oli todellinen katastrofi, koska näin ollen myöhästyin myös Seattlesta Alaskaan varanneelta lennoltani.

Satoja ihmisiä juoksi hysteerisesti kassoille jonottamaan uusia lentolippuja. On varsin mielenkiintoinen tunne seistä stressattujen ihmisten kanssa jonossa kello yhdeksän aikaan illalla varmana siitä, että jo toinen yö ilman unta on edessäsi. Tiesin myös etten voi millään saada uusia lippuja ennen kuin pääsen kassalle. Piti vain sinnitellen yrittää seistä ja taistella unta vastaan, etteivät silmät menisi kiinni. Minua rauhoitti kuitenkin että kymmenien esirukoukset tukivat taustalla  – olimmehan jo aikaisemmin anonut Herralta, että saisin matkani aikana olla koko ajan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. ”Siinä sitä sitten vain oltiin – ei ollut oikea aika valittamiseen”.

Kahden tunnin odotuksen jälkeen silmäni meinasivat sulkeutua ja oli todella lähellä, etten kaatunut väsymyksestä. Ystävälliset United Airlinesin avustajat toivat kuitenkin vettä ja se virkisti niin että jaksoin vielä pari tuntia odottaa ennen kuin sainkin lopulta lippuni kello 09:15 lähtevään koneeseen, mutta toiselta, John F Kennedyn lentokentältä. 

Kun lentoyhtiön myyjät näkivät huonon kuntoni – parhaallakin ihmisellä voi olla heikot päivänsä, tai oikeastaan: yönsä – ja kuulivat että olin jo yhden yön unet menettänyt Euroopasta tuloni vuoksi, he järjestivät minulle New Yorkista ilmaisen hotellin ja taksikuljetuksen aamuksi lentokentälle. Lähdin lippuluukulta varsin iloisena, eikä mieltäni oikeastaan yhtään vaivannut että sadat ihmiset vielä odottelivat aamuun asti vuoroansa lippuluukuille. On mielenkiintoista todeta, miten helposti myötätuntosi voi kadota muidenkin hädän keskellä, kunhan vain omat ongelmat ratkeavat. Näin pääsin taas kerran rekisteröimään oman pyhityselämäni rajoittuneisuuden.

New Yorkin älyttömien aamuruuhkien vuoksi olin tilannut herätyksen jo klo kolmeksi yöllä ja saavuinkin sitten yllättäen jo puoli viideltä lähes tyhjään John F Kennedyn lentokentän terminaali seitsemään, joka on muun muassa Alaska Airlines-lentoyhtiön omistama. Erikoinen tunteeni Jumalan merkillisestä johdatuksesta vahvistui kun minua ehkä 30 vuotta nuorempi, iloinen nainen tulee odotushallin viereiselle tuolille istumaan – aamulla klo 04:30. Istumme kahdestaan Finnairin Arlandan kakkosterminaalia muistuttavassa hallissa ja katselemme ihmeissään toisiamme. Minun koneeni lähtöön oli vielä viisi tuntia aikaa – oli yö …

Ensimmäiset kohteliaisuudet vaihdettuamme kuulen heti että hän puhuu englantia pehmeällä slaavilaisella aksentilla. Vastaan hänelle venäjäksi, esitellen itseni ja hän joutuu ilosta melkein hämilleen. Hän kertoo Venäjällä voittaneensa arpajaisissa niin sanotun ”vihreän kortin”, eli luvan muuttaa pysyvästi Amerikkaan ja oli jokin tunti aikaisemmin saapunut Jekaterinburgista New Yorkiin Aeroflotin lennolla – ensimmäistä kertaa elämässään ulkomailla! Hänellä oli vain yhden tutun ihmisen osoite taskussaan. Muutaman tunnin päästä hänen lentonsa lähtisi Seattleen.

Pari tuntia kestävän keskustelumme aikana, sain todistaa hänelle Jeesuksesta. Ketään ”oikeata kristittyä” hän ei ollut kertomansa mukaan aikaisemmin tavannut. Oli kyllä nähnyt ortodoksikirkkoja ja hänen mummonsa kutsui kyllä itseänsä kristityksi, muttei oikeastaan tiennyt mihin hän uskoi. Ennen kuin ihmisiä rupesi tulemaan suurin joukoin terminaaliin vaihdoimme osoitteet, lupasin lähettää hänelle Seattlen slaavilaisen helluntaiseurakunnan osoitteen ja jotain muutakin hengellistä materiaalia.

Kun hän sitten kiirehti omalle lennollensa, jäin rukoilemaan hänen puolestaan ja ymmärsin että Pyhä Henki oli sittenkin järjestänyt orkaanimyrskyt ja ukkoset, että voisin olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tämä tietokoneohjelmoitsija Veronika oli ilmeisesti Jumalalle tärkeämpi kuin minun hyvinvointini ja kiireellä kyhätty Alaskan matkani suunnitelma. 

Uskon että hän eräänä päivänä on mukana apostoli Johanneksen näkemässä suuressa valkopukuisessa joukossa (Ilm. 7:9). Mielessäni kuvittelin miten hän eräänä päivänä saapuisi taivaaseen Alaska Airlinesin lentokoneella, jonka takasiipeen on piirretty kuuluisan intiaanipäällikön kuva. Sellaisella koneella sitten itsekin lähdin Alaskan Fairbanksiin, jonne saavuin päivää myöhemmin kuin alun perin olin suunnitellut. 

Alaskan helluntaiseurakuntien johtaja Stanislav Kulikovskiy ja vanha ystäväni, jota blogissani tulen kutsumaan nimellä Sasha, olivat minua vastassa amerikkalaisella kuorma-autolla. Iloitsin siitä, ettei minun tarvinnut viiden Celsiusasteen lämpötilassa istuutua lavalle. Pääsin istumaan ihan auton etupenkille. Sasha, joka on yhden Amerikan suurimman slaavilaisen seurakunnan nykyinen johtaja, on useita vuosia työskennellyt muun muassa Irkutskin alueella lähetyssaarnaajana samaan aikaan kuin Anatolij Bojartshuk Ukrainasta. Sashan seurakunnassa käy sunnuntaisiin 700-900 kuulijaa säännöllisesti. Nyt tunteeni olivat todella korkealla. Vähän niin kuin ensimmäistä kertaa Siperiassa. Seuraavalla kerralla lähden blogissani kiertämään Alaskaa ja sen seurakuntia yhdessä kanssasi. Tule mukaan!