Kuukauden saarnaaja: Esko Pakarinen – Sortavalasta

Kun ajattelen Boråsin suomalaista helluntaiseurakuntaa ja sen herätyksen historiaa, mieleeni nousee kolme vaikuttajaa: Reijo Blommendahl, Esko Pakarinen ja Niilo Yli-Vainio. Miltä maailmamme näyttäisikään, ellei Jumalan kädenjälki olisi koskettanut meitä heidän palvelustehtävänsä kautta. Heistä Sortavalassa vuonna 1944 syntynyt Esko Pakarinen, joka kesällä täytti 80 vuotta, on vaikuttanut Boråsissa kaikkein pidempään.

Kun arvioin hänen herkkää julistustansa ja nöyrää mieltänsä, sekä kaikkia heitä, jotka ovat löytäneet elämän tien hänen kauttaan, niin hiipii kysymys: Mikä onkaan ollut hänen menestyksensä salaisuus? Mistä hän aina jaksaa ammentaa rohkaisevia ja osanottavia lauseita antaen ympäristölleen intoa silloinkin, kun vastatuuli puhaltaa kasvoihin? Miten Jumala muovaa tällaisia ihmisiä, kuinka he syntyvät?

Esko syntyi 7 kuukauden ikäisenä keskosena Karjalan Sortavalan Diakonissalaitoksella 1/6 1944. Sota oli jo lopuillaan, kun hän matkusti Sortavalasta evakkojunassa Suomen puolelle. Hänen elämänsä alkuvuodet olivat yhtä muuttamista, kun eivät olleet pakolaisina löytäneet itselleen pysyvää kotia. Neljä lasta syntyi, kaikki eri paikkakunnilla. Yksi heistä on myös saarnaajana ja Afrikan lähetystyöntekijänä tunnetuksi tullut Osmo Pakarinen.

Usko muutti miehen

Vuonna 1950 heille vapautui asunto Kälviältä Kleemolan kylästä, kun Eskon äidin täti Helli muutti Amerikkaan. Hänen talostansa he saivat asunnon. Pian he rupesivat käymään helluntaiseurakunnan kokouksissa Anni Hanhimäen kyydissä – ehkä Annin autokyyditkin vähän houkuttelivat Eskoa mukaan.

14 vuoden ikäisenä Esko pääsi rengiksi Hanhimäelle. Siellä hän eräänä yönä joutui niin suureen synninhätään, että piti keskiyöllä lähteä Anni-tädin luokse kertomaan, ettei ollut valmis, jos Jeesus tulisi. Synninpäästö ja rukoukset toimitettiin. Siitä se Jumalan viitoittama tie sitten alkoi. Kului kuitenkin vuosia ennen kuin muut suvusta uskalsivat kokouksiin. Aino-äiti kävi kasteella vasta Boråsissa neljä vuotta ennen kuolemaansa 1981.

Eugen Kainu kastoi Eskon Klapurin järvessä 14 muun uskoon tulleen kanssa. Seurakunnan pastori Leevi Haikosen neuvot ja rohkaisut vaikuttivat Eskon hengelliseen kasvuun niin, että hän päätti lähteä Jumalan valtakunnan työhön. Kälviän seurakunta siunasikin sitten hänet jo 17-vuotiaana evankelistaksi. Näin hän lähti Esko Raution avustajaksi Lapin syrjäseuduille.

Lapissa hän palveli Aavasaksan alueella, sekä Pentti Ahosen ja Osmo Uusikylän kanssa Kittilässä ja Ylivieskassa. Nämä vuodet tulivat Pakarisen merkittäväksi yliopistoksi, jonka ”kurssitusta” oli aikaisemmin valmisteltu Katinalan raamattukoulussa. Siellä hän täyttyi Pyhällä Hengellä ja vastaanotti kielilläpuhumisen armolahjan vuonna 1963.

Ennen näitä siunattuja aikoja Esko joutui jättämään kotinsa isäpuolen toimesta, joka laittoi hänen nuorimman siskonsa kertomaan, ettei hän enää saanut asua kotonaan. Siksi Eskon piti kiertolaisena asua eri uskovien kodeissa. Hänen tulevaisuutensa näytti jonkin aikaa hyvin epävarmalta, vaikka hän olikin saanut töitä Kokkolan makkaratehtaalta juoksupoikana.

Tilanne synkkeni entisestään, kun hän työpaikallaan joutui kasvotusten kuoleman kanssa. Rutiinitehtävistään poiketen hän oli ruvennut leikkaamaan lihaa puukolla, joka luiskahti laskimon suoneen niin että verenjuoksu meinasi aiheuttaa Eskolle liian aikaisen lähdön taivaaseen. Kysymys oli vain sekunneista, ettei hän olisi vuotanut kuiviin … Kaikki nämä tapahtumat antoivat Eskon ”purteen” tarvittavaa pohjalastia, niin että hän saattoi kestää suurempiakin myrskyjä. Nehän usein ilmaantuvat, kun eletään herätyksen keskellä. Niitäkin vaiheita Sortavalassa syntynyt julistaja on saanut elämässään kokea.

Muutto Ruotsiin.

Vuonna 1967 Esko sai kutsun Boråsiin veljensä Osmo Pakarisen häihin. Silloin hän sai tutustua Marita Kerolaan – 9 kuukauden päästä seurasikin veljensä tietä: Vietettiin häitä, mentiin avioon, saatiin lapsia, joita tällä hetkellä on yhteensä neljä ja lastenlapsia jopa 7.

Kun pastori Niilo Yli-Vainio oli siunannut Eskon ja Maritan avioliittoon, vastuut rupesivat kasvamaan seurakunnassa. Hän toimi usein armoitettuna puhujana herätyskokouksissa, joita järjestettiin muun muassa Niilo Yli-Vainion ja Terje Berntsenin kanssa. Näissä tilaisuuksissa monet kokivat uskoon tulon, tervehtymisen ja uudistuksen.

Palveltuaan kiertävänä evankelistana Boråsin helluntaiseurakunta kutsui hänet saarnaajakseeni. Seurakuntalaisina muistamme ”Pakarisen aikoja” edelleen suurella nostalgisella haikeudella. Ennen kuin hän siirtyi Västeråsin suomalaisen ryhmän johtajaksi, hän ehti palvella 6 vuotta Boråsissa ja vuoden Malmön suomalaisessa ryhmässä. Eskon virkasuhteen päätyttyä hänelle on kertynyt 40 palveluvuotta Västeråsissa, mikä vahvistanee hänen kutsunsa lujuuden.

Juuret Sortavalassa

Venäjän Karjalan Sortavala on ollut monien saarnaajien kehto. Sieltä evankeliumi on levinnyt eri puolille Suomea ja Venäjää aina Siperiaa ja Kauko-itää myöden. Pakarisen Eskon juuret ovat nekin Sortavalassa. Venäjän helluntaiunioni rekisteröi sinne Raamattuinstituutin noin 30 vuotta sitten. Kymmenet Länsi-Venäjän työntekijät koulutettiin Sortavalassa, mikä osaltaan vaikutti myös siihen, että Karjalaan voitiin istuttaa yli 20 helluntaiherätyksen uutta työpistettä Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991.

Sortavalassa 80 vuotta sitten syntynyt Esko Pakarinen ei jäänyt odottamaan Karjalan Instituutin rekisteröintiä. Vastasyntyneenä hän lähti vanhempiensa kanssa Jumalan osoittamalle tielle. Hänen elämänsä yliopistot löytyivät Pohjanmaalta, Lapista ja Länsi-Göötanmaalta. Tänään iloitsemme siitä. Ellei Herra olisi näin johdattanut, emme olisi ehkä koskaan päässeet osalliseksi niistä siunauksista, joita evakkoon joutuneet ovat meille tuoneet.

Kun lopuksi vielä kysyn Eskolta, mitä neuvoja hän haluaisi antaa niille, jotka edelleen odottelevat tulevia herätysten aikoja, hän vastaa hetken mietittyään:

• Olkaa kuuliaisia Jumalalle kaikessa. Kun rukoillen etsitte Herraa, hän avaa ovet ja antaa armoituksen. Hätä sieluista on tärkeä, sekä oman hengellisen elämän vaaliminen Jumalan Sanan ja rukouksen kautta.

Eskon vaimo Marita vahvistaa ajatukset lisäämällä, että hänen puolisonsa on aina ollut nöyrä Jumalan edessä. Hänen herkkyytensä ja kuuliaisuutensa Pyhälle Hengelle on saanut värittää heidän elämäänsä ja osoittaa suuntaa Jumalan siunaamia lupauksia kohti – lähes päivittäin.

Rauli Lehtonen