Venäjän helluntaikonferenssin terveiset Moskovasta

Helluntaikirkon 95-vuotisjuhlan yleisöä.
Kuva: P. Nurminen

Venäjän Helluntaikirkon vuosikonferenssi järjestettiin toukokuun puolivälissä Moskovan World Trade Centerissä. Päivien yhteydessä järjestettiin myös Venäjän helluntaiherätyksen 95-vuotisjuhla, johon IVY-maiden helluntaijohtajien lisäksi osallistuivat myös pastori Petri Nurminen Suomesta ja Etelä-Afrikan kaksi johtavaa pastoria länsimaiden odotettuina vieraina.

Lähetystyöstä vastaava piispa Sergei Linnik oli järjestänyt juhlien yhteyteen kanavan, jossa Petri Nurminen sai haastaa läsnäolevia Venäjän evankelioimattomien kansojen lähetystyöhön. Paljon nuoria oli paikalla, jotka osoittivat varsin suurta kiinnostusta maansa saavuttamattomia etnisiä ryhmiä kohtaan, vaikka lähetystö Venäjällä ottaa vasta ensimmäisiä alkuaskeleitaan.

Pastori Nurminen sai myös tuoda Suomesta tervehdyksen konferenssiväelle, jota oli paikalla yhteensä noin 2000. Suurin osa heistä oli pastoreita perheineen. Venäläiset olivat iloisia siitä, että emme ole hylänneet heitä. Heidän tilanteensa on monella tavalla vaikea. Protestanttiset seurakunnat mielletään lännen vaikutuspiiriin kuuluviksi ja se on negatiivinen asia Venäjällä tänään.

Venäjän helluntaijohtaja Eduard Grabovenko julistaa Moskovan 95-vuotisjuhlassa. Huom! Suomen lippu kuvan oikeassa yläkulmassa. Kuva: Venäjän Helluntaikirkko

Juhlien yhteydessä Venäjän Helluntaikirkon johtava piispa Eduard Grabovenko jätti myös tervehdyksen Suomen kristityille, Jonka välitämme tässä kokonaisuudessaan:

Tervehdin kaikkia teitä veljet ja sisaret Suomessa. Olemme toimineet Venäjällä 95 vuotta. Haluan kiittää teitä, että lähetitte edustajanne tuomaan tervehdyksenne meidän konferenssiimme. Kiitän Jumalaa siitä, että Hän on antanut mahdollisuuden palvella Herraa tämän sukupolven aikana.
Jumalalla on suuret suunnitelmat. Voi olla, että politiikka erottaa kansoja toisistaan, mutta olen varma siitä, että Jumalan kansa yhdistyy Hänen käsissään, jotta kerran olisimme taivaassa.

Kiitos rukouksistanne Venäjän puolesta, kiitos osallistumisestanne, kiitos, että aikananne toitte meille tuhansia, miljoonia Raamattuja ja evankeliumeja. Se on ollut uskonne ja rukoustenne ansiota. Jatkakaa rukousta meidän puolestamme. Elämme hyvin vaikeaa aikaa juuri tällä hetkellä, mutta uskon, että Herran kanssa me selviydymme kaikesta. Luottamuksemme kohdistuu Jumalaan ja Hän on meidän toivomme.
Kiitän Jumalaa siitä, että voimme rukoilla teidän puolestanne Suomessa, koska olemme yhtä perhettä Herrassa. Rukoilkaa seurakuntaperheen puolesta Venäjällä, joka tarvitsee rukouksianne.

Olkaa siunattuja!

Eduard Grabovenko, Venäjän Helluntaikirkon johtava piispa

Eduard Grabovenko vasemmalla yhdessä Moskovan helluntaiseurakunnan pastorin Ivan Boritshevskin (oikealla) kanssa. Kuva: Yksityinen srkisto

Euraasian saavuttamattomien kansojen lähetyskonferenssi Lohjalla 27/5 2023

Pastori Petri Nurminen, Vesa-Pekka Lanne ja monet muut idän lähetystyöntekijät ovat mukana Lohjan Vapaakirkon järjestämässä saavuttamattomien kansojen lähettyskonferenssissa 27/5, jonne kutsumme kaikkia Venäjän ja Euraasian työstä kiinnostuneita. Siellä saamme kuulla kansallisia työntekijöitä ja myös päivitettyä tietoa Euraasian hengellisestä tilanteesta.

YRITÄ PÄÄSTÄ MUKAAN TÄHÄN TÄRKEÄÄN TAPAHTUMAAN!

Alla näette päivän ohjelman kokonaisuudessaan

Föregående

Ukrainan sota vaikuttaa maailman evankeliointiin

Nästa

Israel valmistautuu iskemään Iranin ydinkohteisiin. USA ei nyökkää.

7 kommentarer

  1. Vesa Kultalahti

    Kiitos infosta, muistamme Venäjan uskovia rukouksin.Siunaten. Vesa K

  2. Risto Laaksoharju

    Muistetaan kanssamatkaajia rukouksin!
    Vahvalla poliittisella kannanotolla on vahva kyky antaa erimielisyyttä. Totisella uskolla Jeesukseen on ihmeellinen kyky yhdistää ihmiset, oltiin sitten mistä maailman kolkasta hyvänsä!
    Siunausta veljille ja sisarille siellä rajan takana, sekä siunausta Rauli sinulle ja työllesi!

  3. Rauli Lehtonen

    Kiitos Risto rohkaisevista sanoista. Olen tällä hetkellä Kaukasian lähetysraamattukoulussa opettamassa lähetyskandidaatteja Uzbekistanista, Azerbaizhanista, Venäjältä, Ukrainasta, Georgiasta, USA:sta ja Ossetiasta. He haluavat lähteä julistamaan evankeliumia saavuttamattomien kansojen pariin.

    Eilen kävin tutustumassa Terovani-nimiseen kylään, jossa asuu 15 000 pakolaista Ossetiasta, jotka joutivat jättämään kotinsa, kun Venäjä miehitti Pohjois-Georgian alueita joskus 2008-2009. Ajattellin etteikö historia opetakaan meille mitään muuta kuin, ettemme opi siitä mitään. Menneisyyden synnit toistuvat taas – aivan kuin entiset tapahtumat uusiutuisivat taas silmiemme edessä, ja sadat tuhannet, miljoonat menettävät taas kotejaan. Minkä tähden?

    Sotien seuraukset ovat järkyttäviä. Mitä me kristittyinä voisimme tehdä asian hyväksi?

  4. Sirpa

    Kiitos
    Emme unohda sisariamme emmekä veljiämme Venäjällä. Kuten edellä sanottiin, politiikka voi erottaa sisarukset, mutta usko Jeesukseen.
    Haluamme rukoilla ja tehdä osuutemme jotta sanaa viedään eteenpäin. Kiitos myös siitä ensinnäkin Jeesukselle ja sitten Raulille että meillä on kanava, jonka kautta voimme olle osallisia suurempaan .

    • Sirpa

      Siis Usko Jeesukseen ei. Puuttuu tuo tärkeä
      EI sana.

  5. Raimo Itkonen

    Helluntaiherätyksen työ Venäjällä on alusta asti, jo tsaarinajoista, ollut hyvin vaikeaa.
    Ensin olivat tsaari, aateliset ja ortodoksikirkko vastustamassa puhtaan, lahjomattoman raamatunopetuksen levittämistä ”rahvaalle”, joka osittain eli vielä maaorjuudessa, isäntiensä omistuksessa. Sitten tuli ateistinen bolseviikkihallinto, joka kielsi kristinuskon kokonaan, sillä se itse tahtoi olla ainut opinmäärääjä ja palvonnankohde. Nykyvenäjällä Putinin diktaattorihallinto sallii Ortodoksikirkon opetuksen, muttei sallisi vapaita lähetys- ja herätysseurakuntia ”länsimaisena hapatuksena” ja valtionvastaisena ”agenttitoimintana”. Propagandamyllyt jauhaa ja vapaaseurakuntien vastainen provosointi lisääntyy koko ajan. Herra Jeesus olkoon seurakuntiensa vahvistajana Pyhässä Hengessään! Aamen.

  6. Marita Sjöberg

    Kiitos Rauli ihanaa luettavaa tekstiä .
    On valtavaa että meillä on uskon sisaria ja
    veljiä paljon Venäjällä . Kiitos Herralle Hän
    pitää kaikista huolta eikä halua ettei yksikään
    ihminen joutuisi kadotukseen vaan kaikki pelastuisi 🙏🏻

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras.

Denna webbplats använder Akismet för att minska skräppost. Lär dig hur din kommentardata bearbetas.

Copyright Rauli Lehtonen 2019–

sv_SESwedish