Vaientamisen kulttuuri – aikamme kirous

Norjan Nobelin komitea julkisti tänään, että rauhanpalkinto myönnetään muun muassa Venäjän Novaja Gazetan päätoimittajalle Dmitry Muratoville. Häntä pidetään Venäjän median ”viimeisenä totuuden soihdunkantajana”. Samalla kun iloitsen valinnasta, murehdin vaientamisen kulttuurista, joka syövän tavoin leviää yhteiskunnassamme. Yhä useimmin kristittyjen ääni marginalisoituu Länsimaissa, koska valtamedia säännöllisesti pyrkii tukahduttamaan Raamatun iäti kestäviä totuuksia.

Dmitry Muratov on jo 27 vuotta työskennellyt Novaja Gazetassa. Useita vuosia hänen läheisenä työtoverinaan oli Anna Politkovskaja, joka säännöllisesti raportoi Tshetshenian tapahtumista – sittemmin hänet ammuttiin kuoliaaksi oman kotinsa ulkopuolella 15 vuotta sitten.

Yleisessä tiedossa on myös, että Neuvostoliiton viimeinen presidentti Michail Gorbatshov on säätiönsä kautta antanut tukea Muratovin lehdelle, kun varat eivät ole palkanmaksupäivänä aina riittäneet lehtimiesten palkkoihin.

Ruotsin ulkoministeri Ann Linde, jolle läheinen työtoverini viime viikolla antoi tuoreen raportin kristittyjen vainoista Valko-Venäjällä, kertoi juuri ”miten tärkeätä on, että suuntaamme valokeilamme rohkeisiin lehtimiehiin, jotka toimivat varsin vaikeissa olosuhteissa, joskus jopa henkensä uhalla. Palkinto annettiin todella oikeille henkilöille ja oikeaan aikaan”. Toinen palkinnon saaja oli Maria Ressa Filippiineiltä.

400 lehtimiestä vankilassa

Tällä hetkellä noin 400 lehtimiestä istuu vankilassa oman vakaumuksensa tähden. 53 lehtimiestä on ”Reportrar utan gränser” -järjestön mukaan tapettu vuoden 2020 aikana. On syytä olettaa, että Dmitry Muratov ja hänen tiiminsä lähes päivittäin vaarantaa oman elämänsä totuuden vuoksi.

Muistan hyvin, kun vuonna 1991 sain vierailla Neuvostoliiton suurimman lehden, Pravdan viikkojulkaisu Ogonyokin, toimituksessa. Silloin elettiin glasnostin aikakautta. Olimme päätoimittaja Lev Gushchinin vieraana neuvottelemassa siitä, jos voisimme lehteen saada ilmoituksen, jonka kautta lehden lukijat olisivat voineet tilata itselleen Uuden testamentin. Oli Jumalan ihme, että pääsimme sopimukseen.

Vierailumme yhteydessä hän kertoi, miten lehti oli pakotettu neuvostoaikaan kirjoittamaan kolmiosaisen artikkelisarjan Lännen raamattujen salakuljettamisesta ja sitä tukevista lähetysjärjestöistä – eikä hänellä ollut valinnanvaraa. Piti taipua ”isoveljen” painostukseen. Tämän hän kertoi samalla kuin neuvottelimme yli 5 miljoonaisen levikin omaavan lehden kanssa Uuden testamenttien myyntiprojektista – josta sittemmin tuli suuri menestys.

Juutalaisvainoja ja diskriminointia

Toissa viikolla Yhdistyneissä Kansakunnissa järjestettiin yleiskokous, jossa juhlistettiin Dubaissa vuonna 2001 järjestettyä rasismin vastaista konferenssia. 20 vuotta oli kulunut siitä, kun antirasismin nimissä aloitettiin antisemitismiä muistuttava takaa-ajo juutalaisia kohtaan. Tästä mediamme ovat pääosiltaan vaienneet!

Rabbi Dan Korn kirjoitti Göteborgs Postenissa (2/10 2021), miten on helppo tuntea sympatiaa juutalaisvainoissa tapettuja juutalaisia kohtaan. Silloin he ovat ikään kuin hyvän- ja pahanvälisen eron symboleja. Antisemitismillä on kuitenkin piirre, jota rasismin muilla muodoilla ei ole. Muut rasismin muodot kohdistuvat ihmisiin, jotka yleensä koetaan alempiarvoisiksi älykkyydessä tai ahkeruudessa, tai jossain muussa muodossa.

Juutalaisvihakin voi Kornin mukaan näyttää tältä, mutta se voi myös kohdistua ryhmään, joka koetaan älykkäämpänä, ahkerampana ja että he sen tähden osoittavat vaarallista valtaansa. Juuri tämä mahdollistaa sen, että samanaikaisesti voi vastustaa rasismia – marginalisoitujen puolesta taistellen – ja silti olla antisemiitti, koska juutalaiset ovat menestyneitä. Tästä usein vaietaan!

Vaietaanko kristittyjen vainoista?

Observatory on Intolerance and Discrimination Against Christians in Europe (OIDACE) toteaa viimeisessä raportissaan, että kristofobiset tapaukset ovat vuodesta 2008 vuoteen 2019 lisääntyneet 258:lla prosentilla. OSCE raportoi, että kristittyjen vastainen ilkivalta ja tuhotyöt ovat vuosien 2017-2018 aikana kaksinkertaistuneet maanosassamme.

Ruotsi on yksi niistä maista, joissa tuhotyöt ovat kasvaneet – ainakin tilastollisesti. Vuosien 2020-2021 aikana viranomaiset ovat rekisteröineet muun muassa seuraavat tapahtumat, jotka ovat vain unohdettuja osia suuresta vaiennetusta kokonaisuudesta. Onko kyse vain siitä, ettei kristittyjä haluta pelotella tällä uudella ”trendillä”, vai onko kyse siitä, että vaientamisen kulttuuri on rantautunut myös Pohjoismaihin?

Seuraavassa muutamia otteita tapahtumista, joiden uutisointi ei kuulu median suosikkeihin: Tuhopoltto Spångan kirkkoa kohtaan Tukholmassa, Målillan kirkon tuhotöitä Smoolannissa, vandalisointi Länsi Skävlingen kirkkossa Malmössä 7:nä päivänä ja yönä peräkkäin. 30 ikkunaa särjettiin. Kirkon Kristuspatsas kaadettiin.

Stora Kopparbergin kirkkoon Taalainmaan Falunissa oli maalattu hakaristejä, Pyhän Olavin kirkkoon Skellefteåssa tehtiin tuhotöitä. Jihad-sana oli suihkutettu maalilla kirkon yhteen seinään.

Tämäntyyppiset esimerkit lisääntyvät ja tuntuvat tulevan yhä useammilta tahoilta. Kysymys on yleensä ollut uusnatsien ja islamistien uskontovihan aikaansaannoksista. Axess-aikakauslehti (nr:o 6/2021) vihjaa myös äärifeministien, anarkistien ja LGTB-liikkeen (HBTG) verkostojen syyllistyneen tähän ilkivaltaan (sivu 10).

Miten vaientamisen kulttuuri vaikuttaa meidän kristittyjen elämään? Olemmeko antautumassa itsesensuurin uhriksi, niin että laitamme kynttilämme vakan alle samanaikaisesti, kun suolamme käy yhä mauttomammaksi (Matt. 5: 13.16)?

Radioblogi 58 min käsittelee perusteellisemmin aihetta. Voit napsauttaa alla olevaa nuolta/linkkiä. Silloin pääset seuraamaan haastattelua mediapastori Timo Pellisen kanssa. Yritämme raottaa vaientamisen kulttuurin yhä kasvavia ongelmia yhteiskunnassamme.

Miten kristittyjä vaiennetaan yhteiskunnassamme?

Harjoittavatko pastorit itsesensuuria?

Mistä he eivät nykyään enää uskalla julistaa?

Rauli Lehtonen